Bidding strategy workshop Espoo

19.03.2026

Kansainvälisten urheilutapahtumien hakustrategia saavutti seuraavan merkittävän etapin – viimeinen työpaja toteutettu

Kansainvälisten urheilutapahtumien hakustrategian neljäs ja samalla viimeinen työpaja järjestettiin 12.3.2026 Espoon Metro Areenalla. Tapahtumateollisuus ry:n ja Sport Event Management Finlandin (SEMF) yhteistyönä toteutettava strategiaprosessi on nyt siirtymässä loppuvaiheeseen.

Työn tavoitteena on laatia pitkän aikavälin kansallinen strategia vuoteen 2040 saakka, jonka avulla vahvistetaan kansainvälisten urheilutapahtumien roolia Suomen elinvoiman kehittäjänä.

Espoon työpaja kokosi yhteen laajan joukon sidosryhmiä tarkastelemaan strategialuonnoksen keskeisiä sisältöjä sekä antamaan viimeiset kehitysehdotukset sen viimeistelyyn. Prosessin aikana osallistujat ovat edustaneet kaupunkeja, lajiliittoja, tapahtumajärjestäjiä sekä muita keskeisiä toimijoita eri puolilta tapahtumaekosysteemiä.

Keskusteluissa korostuivat selkeiden roolien ja vastuiden merkitys, toimijoiden välisen yhteistyön vahvistaminen sekä pitkäjänteinen sitoutuminen strategian toimeenpanoon.

Työssä tunnistettiin myös keskeisiä kehittämistarpeita, kuten:

  • kansainvälisen vaikuttamisen vahvistaminen
  • tapahtumahakuprosessien tukirakenteiden kehittäminen
  • tiedolla johtamisen ja vaikuttavuuden mittaamisen kehittäminen
  • kansallisen koordinaation ja yhteisen tilannekuvan vahvistaminen tulevista tapahtumahausta

Avoin tiedonvaihto, verkostojen aktiivinen hyödyntäminen sekä parhaiden käytäntöjen jakaminen nähtiin keskeisinä tekijöinä osaamisen vahvistamisessa ja kynnysten madaltamisessa kansainvälisten urheilutapahtumien hakemiseen Suomeen.

Strategian viimeistely käynnissä

Strategiatyö jatkuu nyt strategialuonnoksen viimeistelyllä, jossa otetaan huomioon työpajassa kerätyt näkemykset. Kansallisen hakustrategian tavoitteena on valmistua huhtikuun 2026 loppuun mennessä ja se luovutetaan virallisesti 29.4.2026.

Prosessi on tuonut yhteen laajan joukon eri toimialojen sidosryhmiä ja vahvistanut yhteistä ymmärrystä sekä yhteistyötä. Yhteistyöhön perustuvan toimintatavan odotetaan jatkuvan myös strategian toimeenpanovaiheessa.

Sport Event Management Finlandin projektijohtaja Jani Backman on ollut tyytyväinen strategiatyöhön osallistuneiden laajaan joukkoon sekä sitoutumiseen:

“Kansainväliset urheilutapahtumat ovat merkittäviä strategisia investointeja, jotka tukevat elinvoimaa, matkailua ja Suomen kansainvälistä näkyvyyttä. On ollut erittäin kannustavaa nähdä näin vahvaa sitoutumista yhteisen suunnan rakentamiseen. Työ ei pääty huhtikuuhun, vaan jatkuu strategian toimeenpanossa – ja SEMF on sitoutunut tukemaan tätä työtä myös jatkossa.”

Bidding strategy workshop Espoo team
Suvi Nisula, Sami Kerman, Matilda Suhonen ja Jani Backman.

________

Picture: Sport Event Management Finland / Tapahtumateollisuus ry

Back to listing